Koitos-suunnittelukilpailu

Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi järjestävät vaikuttavamman mainonnan suunnittelukilpailun – samalla otetaan kantaa mielenterveyden edistämisen puolesta.

Koitos

Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi järjestävät sanomalehtimedian käyttöä ja arvostusta peräänkuuluttavan Koitos-suunnittelukilpailun kaikille markkinoinnin alalla työskenteleville. Koitos on hackathon, joka kutsuu oppimaan ja kilpailemaan Mielenterveyspoolin kampanjan yhteyteen. Kilpailun päätuomari on Hasan & Partnersin Anu Niemonen.

Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi järjestävät kaksipäiväisen, osallistavan, mainoskilpailun kaikille markkinoinnin ammattilaisille. Hackathonina järjestettävä kilpailu haastaa alan perinteisiä suunnittelun tapoja ja soveltaa niitä sanomalehtimainonnan kontekstissa.

“Suomessa käytetään eniten mainoseuroja sanomalehtimediaan. Hyviä ja kaupallisesti toimivia kampanjoita julkaistaan meillä sanomalehdissä paljonkin, mutta mahdollisuuksia olisi tehdä vielä toimivampaa, oivaltavampaa ja pysäyttävämpää mainontaa. Se vaatii onnistuakseen myös uusia tapoja toimia, ja sen liekin sytyttämiseen tällä kilpailulla pyritään”, sanoo Kärkimedian brändijohtaja Kati Mélart.

”Kilpailu on kaikille alalla oleville: virkavuosilla, tittelillä tai työpaikalla ei ole väliä. Ainoastaan sitoutuminen ja motivaatio tehdä hyvää mainontaa hyvän asian puolesta merkitsee. Muodostamme hakijoiden joukosta noin viiden henkilön tiimejä, jotka pääsevät mittelöimään keskenään”, kertoo kisan tuottaja Marica Thorén MarkkinointiKollektiivista.

“Kärkimedia haluaa haastaa markkinointialan osaajat tekemään vaikuttavampaa sanomalehtimainontaa. Sanomalehtien tavoittavuus ja rooli Suomessa on omaa luokkaansa ja kanavana se pystyy omilla vahvuuksillaan nostamaan mainonnan huomioarvoa sekä toimivuutta erinomaisesti”, summaa Kärkimedian toimitusjohtaja Tom Jungell.

Koitos-hackatonin päätuomari toimii Hasan & Partnersin Senior Creative Anu Niemonen. Muut tuomariston jäsenet paljastetaan marraskuun aikana. Tuomareiden työpanos Koitoksessa ei ole pelkästään voittajatyön valinta, vaan tuomarit toimivat myös sparrareina ja näkemyksellisinä haastajina kisan työryhmille.

”Tosiasia on, että Suomi tai maailma ei kaipaa uusia mainoskilpailuita. Ja tämän sanottua, samalla kun kuulin Koitoksesta ja tavasta, jolla sitä lähdetään rakentamaan, olin innoissani. Toimistot ja markkinointi ovat muutoksen edessä, joten on aina superinspiroivaa saada olla osallisena siihen, mikä nostaa koko alan osaamista ja tasoa ja tönii vähän raja-aitoja. Tästä tulee hyvä juttu!” toteaa Anu Niemonen hasan & partnersilta. ”On hienoa, että Kärkimedia vaikuttajana ja vahvana mediana lähtee muistuttamaan tällaisen teon kautta alan tekijöitä siitä, että vaikka kohtaamispisteitä on hurjasti jokaisen elementin pitää edelleen olla laadukasta markkinointiviestintää.”

Koitos-hackatonissa työstetään aidon asiakkaan haastetta. Melart, Niemonen sekä Thorén kaikki näkevät Koitokseen asiakkaaksi valikoituneen Mielenterveyspoolin ja sen työelämän mielenterveyttä edistävän kampanjan erinomaiseksi yhteistyön kohteeksi. Mielenterveyspooli taas näkee Koitoksessa mahdollisuuden osallistaa markkinoinnin ammattilaisia ja saada sitä kautta uusia ideoita tärkeän viestinsä eteenpäin kertomiseen.

”Mielenterveyden edistäminen on Suomen keskeinen haaste. Ymmärrystä mielen hyvinvoinnin tukemisesta on tarpeen lisätä kaikkialla, erityisesti ihmisten arjessa työpaikoilla. Näin ehkäistään myös lisääntyviä mielenterveysperustaisia työkyvyttömyyseläkkeitä ja sairaspoissaoloja”, kertoo Mielenterveyspoolin projektipäällikkö Alviina Alametsä.

Koitoksen voittajajoukkueen työ tullaan julkaisemaan keväällä 2020 Kärkimedian julkaisuissa. Julkaisut tutkitaan Kärkimedian lukijapaneelissa ja koko kampanja avataan markkinointialan ammattilaisille maaliskuun lopulla.

MarkkinointiKollektiivin blogissa omasta loppuunpalamisestaan avoimesti kertonut Thorén näkee teeman erittäin tärkeänä nimenomaan markkinointialan ihmisten keskuudessa.

”Tässä yhteistyössä on yhdistävänä tekijänä myös se, että markkinoinnin alalla mielenterveyshaasteita koetaan valtavasti. Jos Suomessa arvioiden mukaan joka kolmas työssäkäyvä kokee loppuunpalamisen vakavia oireita, ei meidän alamme ole siitä poikkeus. Mutta meidän alamme käsissä on nyt mahdollisuus tehdä asialle jotakin, se on tässä todella hienoa!” Marica Thorén summaa.

Koitos järjestetään helmikuussa 2020 ja haku mukaan avautuu 14.11. MarkkinointiKollektiivin verkkosivuilla.

HAE MUKAAN KOITOS-SUUNNITTELUKILPAILUUN!

Lisätietoja:

Kärkimedia: Kati Melart p. 050 341 3092
MarkkinointiKollektiivi: Marica Thorén p. 040 675 8908