Vaalimainonnassa oikea ajoitus, näkyvyys ja toimiva mediaympäristö ovat avainasemassa. Poliittiseen mainontaan liittyvä sääntely tuo mukanaan uusia velvoitteita, ja myös mainonnan toteuttamisessa on uusia huomioitavia asioita. Kärkimedian sanomalehtdet tarjoavat puolueille ja ehdokkaille luotettavan ja vaikuttavan mediaympäristön, jossa viestit tavoittavat aktiiviset lukijat, saavat ansaitsemansa huomion ja jäävät mieleen.
Äänestäjän valinta syntyy usein vasta vaalien alla
Äänestäminen on monelle sanomalehden lukijalle itsestäänselvyys, mutta sopivan ehdokkaan tai puolueen valinta vaatii usein harkintaa. Merkittävä osa äänestäjistä tekee päätöksensä vasta vaalien lähestyessä. Kärkimedian vaalitutkimusten (2023-2025) mukaan ehdokasvalinta painottuu aivan vaalien viimeisiin päiviin.
- Yli 60 % äänestämään aikovista suunnitteli äänestävänsä ennakkoon.
- 63 % kuntavaalitutkimukseen 2025 vastanneista kertoi päättävänsä ehdokkaansa vasta muutama päivä ennen vaaleja.
- Kolmannes ilmoitti tekevänsä ehdokasvalinnan jo viikkoja ennen vaaleja.
- Keskimäärin 40 % oli päättänyt hyvissä ajoin, mitä puoluetta äänestää.
- Suunnilleen yhtä suurella osuudella puoluekanta oli vakiintunut ja tapana on äänestää aina samaa puoluetta.
Sanomalehdessä vaalimainonta saa ansaitsemansa huomion
Sanomalehti on poliittisille mainostajille erityisen toimiva mediaympäristö. Se on luotettu viestintuoja, jonka sisältöön keskitytään. Mainonta on luonteva osa uskottavaa mediaympäristöä ja saa ansaitsemansa huomion hitaammin kulutettavassa mediassa. Päivänpolttavat politiikan aiheet herättävät myös voimakkaita tunteita ja saavat lukijat kiinnostumaan sisällöistä sekä viipymään niiden parissa pidempään. Tämä tarjoaa myös poliittiselle mainonnalle mahdollisuuden tavoittaa lukija tilanteessa, jossa kiinnostus yhteiskunnallisiin aiheisiin on korkealla.
Vaalimainonnalla pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin ja tuomaan esille omia tärkeitä linjanvetoja puolueiden osalta. Painetun sanomalehden lukeminen on aktiivista toimintaa, joka jättää aivoihimme vahvemman muistijäljen kuin esimerkiksi passiivinen katselu. Lisäksi sanomalehti, etenkin printti, on perehtymistä ja oivaltamista vaativan mainonnan hyvänä tukena. Siksi sanomalehdessä myös poliittisen mainonnan viesti menee paremmin perille ja jää mieleen, kertoo Kärkimedian Insights and Planning Director Minna Haapala.
Näkyvyyttä koko vaalikampanjan ajan
Äänestäjien päätökset tarkentuvat vasta vaalien lähestyessä, minkä vuoksi mainonnan pitkäjänteisyydellä on tärkeä merkitys. Puolueiden kannattaa terävöittää mielikuvaa ja tuoda suuntaviivojaan esiin konkreettisella tavalla eturintamassa. Lähempänä vaaleja ehdokaskampanjointi vahvistaa puolueiden viestiä, mutta tuo esiin myös ehdokkaiden omia vaaliteemoja. Sanomalehdet tarjoavat mahdollisuuden tavoittaa aktiivisia lukijoita luotettavassa mediaympäristössä koko kampanjan ajan. Kun puolueen tunnettuutta rakentava viestintä ja ehdokkaiden henkilökohtainen markkinointi tukevat toisiaan, kampanja tavoittaa äänestäjiä monipuolisesti ja vaikuttaa heidän valintoihinsa.
Kun suunnittelet poliittista mainontaa tai vaalikampanjaa, ota meihin rohkeasti yhteyttä! Autamme löytämään sopivat mediaratkaisut ja tuemme kampanjasi suunnittelussa ja toteutuksessa.
Ole yhteydessä Kati Mélart p.050 341 3092 tai kati.melart@karkimedia.fi
Kärkimedia on Suomen johtava alueellisten sanomalehtien myynti- ja markkinointiorganisaatio, joka edustaa 32 sanomalehteä eri puolilta Suomea. Kärkimedian mediat tavoittavat viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista ja tarjoavat mainostajille kattavaa valtakunnallista ja paikallista näkyvyyttä luotettavassa kotimaisessa uutismediassa.