Näin Suomi kääri ja kannusti!

Kärkimedia toimitti kannustusvälineen suomalaisten viisufanien kotiin

Mihin sanomalehdet taipuvat mainonnassa? No vaikka mihin, osoitti Kärkimedian yhden päivän kestänyt kampanja.

”Kääri ja kannusta” -viestillä haluttiin osoittaa omalla esimerkillä sanomalehtien voima markkinoinnissa. Sanomalehdissä mainonta koetaan tutkitusti osaksi muuta laatusisältöä. Parhaimmillaan niin tärkeäksi osaksi, että se halutaan irrottaa, hyödyntää ja säilyttää.

Kärkimedia ilahdutti lukijoita viisulauantaina ajankohtaisella viestillä ja toimitti valtakunnallisesti suomalaisten koteihin lehdestä irtileikattavat kannustuskääreet – suoraan painettuna 22 sanomalehden sivuille ympäri Suomen. Digiversioon räätälöitiin luonnollisesti median ehdolla toimiva ratkaisu. Kampanjasivulta karkimedia.fi/kaarijakannusta lukijat pystyivät katsomaan sivun erilaisia käyttöohjeita.

”Sanomalehteä pidetään välillä vähän perinteisenä mediana. Faktahan kuitenkin on, että media kuin media mainiosvälineenä on juuri niin toimiva tai erottuva, kuin siihen suunniteltu mainos. Sherpan kuningasidea ajankohtaisesta, erottuvasta ja taatusti osallistavasta ilmoituksesta oli napakymppi. Juuri tällaiseen luovaan, rohkeaan irroitteluun rohkaisemme asiakkaistamme. Välillä, kuten tässä tapauksessa, nämä ideat toimivat ja rikastavat aikaisemmin suunniteltua kokonaisuutta. Oli ihan mahtavaa, että omalla esimerkillämme pystyimme osoittamaan myymiemme ratkaisujemme toimivuuden”, sanoo Kärkimedian brändijohtaja Kati Mélart.

Kampanjan ideoi ja toteutti vuoden toimisto Sherpa. ”Rakastan itse euroviisuja ja kun keksimme tämän idean, niin en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa yhteyttä Kärkkäriin. Kannattaa muutenkin aina jättää suunnitelmiin tilaa spontaaneillekin lähdöille ja tarttua tarjoutuviin mahdollisuuksiin. Yhteistyö Kärkimedian kanssa oli ihanaa. Meitä yhdistää samanlainen tahtotila ravistella markkinaa. Emme halua tyytyä tuttuun ja perinteiseen vaan löytää uusia reittejä huipulle”, sanoo kampanjan ideoineen Sherpan toimitusjohtaja Elina Bono.