Koitos-voittotyönä syntynyt kampanja käynnistyi – Valtakunnallisessa kampanjassa lapset kertovat, miltä kiusaaminen ja yksinäisyys tuntuu

Syksyn 2021 Koitos-suunnittelukilpailun tuloksena syntynyt kampanja starttasi tänään Kärkimedian sanomalehdissä monikanavaisena ratkaisuna eli sekä printissä että digilehdissä.

– Koitoksen ideana on kehittää sanomalehtimainontaa, levittää oppia parhaista sanomalehtimainonnan käytännöistä ja samalla tehdä hyvää, summaa Kärkimedian brändijohtaja Kati Mélart. Kampanjan aihe ja luomistapa oli aivan erityinen. Mainonnan ammattilaiset tekivät lapsista oman tunteensa taiteilijoita. Koskettavaa ja valitettavan ajankohtaista!

Koitos kisatiimien haasteena oli tehdä ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeys näkyväksi.

Mélartin mukaan kisan jälkeen on kampanjan käynnistymisen päivinä samanlaista urheilujuhlan tuntua kuin kaksipäiväisen Koitoksen voittajan julkistustilaisuudessa.

– Koitoksessa voittajajoukkueelta syntyneen idean konkretisoituminen valtakunnalliseksi sanomalehtikampanjaksi on aina yhtä upeaa!

Tänään startannut vuoden 2021 Koitoksen voittajajoukkueen ideoima kampanja. Klikkaamalla kuvaa voit katsoa sitä suurempana.

Vuoden 2021 Koitoksessa suunniteltiin kampanja Mieli ry:lle

Vuoden 2021 Koitoksessa markkinointialan ammattilaiset kilpailivat työstämällä MIELI ry:lle lasten mielenterveyttä edistävän kampanjan. Vuosittain järjestettävässä markkinointikilpailussa rikotaan alan perinteisistä kilpailuista tuttuja kaavoja, ja joukkueissa kilpailevat eri toimistoista kootut sekajoukkueet. Mainoskampanja suunnitellaan aina non profit -organisaatiolle. Koitoksen tuottaa MarkkinointiKollektiivi. Lisäksi non profit-kumppanina toimii Heku.

Syksyllä 2021 kisaan otti osaa joukkueina yhteensä parikymmentä markkinoinnin alan ammattilaista. Päätuomarina toimi Anu Niemonen (Executive Creative Director, Wunderman Thompson).

Kisan voitti joukkue, jossa kilpailivat Reetta Nisula (ABB), Oona Torniainen (Kärkimedia), Riku Jussila (TBWA\Helsinki) ja Ale Lauraéus (Studio Lauraéus).
Kisan voitti joukkue, jossa kilpailivat Oona Torniainen (Kärkimedia), Reetta Nisula (ABB),  Riku Jussila (TBWA\Helsinki) ja Ale Lauraéus (Studio Lauraéus).

Voittajajoukkue ideoi lasten oman mainostoimiston

Voittajajoukkueen ajatus oli ottaa lapset lopullisen työn toteutukseen mukaan. Lasten ääni haluttiin mukaan täysin poikkeukselliseen markkinointikampanjaan, jolla nostetaan esille koululaisten mielenterveystaitojen tärkeyttä.

Mainostoimistoa leikkiessään lapset pohtivat muun muassa kiusaamisen kitkemisen ja yksinäisyyden kokemuksien lisäksi myös yhdessä olemisen iloa ja rakastumisen riemua.
Mainostöiden piirtämisen avuksi oppilaat saivat ohjeita ja kysymyksiä, joihin mainonnan tulisi vastata. Oppilaita pyydettiin myös kuvaamaan, miltä esimerkiksi yksinäisyys tuntuu.

Koululaisten mainostoimistot löytyivät mukaan kouluista, joissa opetetaan mielenterveystaitoja.

Vantaalaiset ja hyvinkääläiset alakouluikäiset lapset pääsivät leikkimään mainostoimistoa ja pohtimaan muun muassa kiusaamisen kitkemistä.

Yhtenä kilpailun tavoitteena on yhdessä varmistaa, että yksikään lapsi ei jää yksin.

– MIELI ry:lle oli suuri kunnia päästä Koitos-kilpailun asiakkaaksi. Oli upeaa seurata kisatöiden syntyä ja löytyneitä ratkaisuja. Voittajatyössä arvostamme erityisesti sitä, miten lapsi oli nostettu keskiöön aktiivisena toimijana, toteaa lasten ja nuorten mielenterveystyön johtaja Marjo Hannukkala MIELI Ry:stä.

Kaikki työt ovat esillä myös Mieli ry:n verkkosivujen näyttelyssä.

Lue lisää Koitoksesta!